Winter Wonders, Plaisirs d'hiver

Sään puolesta (tänään +10 ja vesisadetta) ei ikinä uskoisi, että pian on joulu. Onneksi kaupungin keskustassa pääsee joulutunnelmaan. Piipahdimme siellä viime sunnuntaina.

Grand Placella on joka päivä klo 17 alkaen upea 15 minuutin mittainen valo- ja musiikkishow. Arkisin se on tasatunnein ja viikonloppuisin puolen tunnin välein klo 22 asti (vkl 22.30). (Hesarissakin kirjoitettiin, että vaikka Belgiassa pitäisi säästää sähköä, niin ainakaan tuolla se ei näy...)



Matkalla Grand Placelta Place Saint Catherinelle löytyy kaikenlaista  myyntikojua ja muuta (mm. luistelukenttä). Meidän lapset pääsivät ajamaan karusellissa ja maailmanpyörästä ihmettelimme näkymiä koko perheen voimin. Tarkempia tietoja löytyy netistä.

Sunnuntaina oli bonuksena vielä TV-kanava RTL:n järjestämä jouluparaati, jonka myös kävimme katsomassa.

En ole erityisemmin mikään jouluihminen, mutta joulumarkkinakäynti oli kyllä sen verran kiva, että voisi ottaa perinteeksi.

Komission varapuheenjohtajaa tapaamassa

Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen oli viime viikolla kutsunut Brysselin Kansallisseuran vieraakseen komissioon. Saimme tuoreen varapuheenjohtajan kuulumiset. Oli ilo huomata, miten innoissaan hän on uudesta tehtävästään. Haasteita kyllä riittää.

La voiture est arrivé

Todellakin - viime viikolla koitti viimein tuo suuri päivä, jolloin pääsimme hakemaan automme. Minäkin olen uskaltautunut ajamaan, vaikka yli 3kk:n ajamattomuuden jälkeen vähän hirvittikin. (Koeajossa ajoin vain korttelin ympäri. :) ) Belgialainen liikenne on kyllä aika hullua, mutta yhdessä asiassa belgialaiset päihittävät suomalaiset kirkkaasti; suojatien eteen pysähdytään!

Joka tapauksessa reviiri varmasti nyt laajenee, kun on helpompi lähteä tutustumaan lähikaupunkeihin ja -maihin.

Lakot lakkoiltu

Edellisessä postauksessani kerroin lakoista. Lakot on nyt lakkoiltu. Meidän lapsemme olivat siis kotona kummatkin päivät. Varsinkin toisena päivänä suomalaislapsia oli paikalla aika vähän. Eskarissa ja ekalla luokalla oli vissiin kaksi lasta, tokalla luokalla ei ketään. Yläkoulun puolella oli yksi suomalaislapsi.

Mitä ideaa on sitten ylipäänsä pitää koulu auki? Kuulin, että pari vuotta sitten koulu oli suljettu lumimyrskyn vuoksi. Silloin kuitenkin jotkut vanhemmat olivat valittaneet, että kyllä koulun pitää olla auki. Nyt sitten koulu oli auki, mutta ei siellä kyllä mitään opetusta ollut tarjolla, koska opettajia oli kielletty opettamasta, jotta poissa olleet eivät jää jälkeen.

Lakko

Brysselissä lakkoillaan sekä 8. että 15.12. Mm. julkinen liikenne ei toimi ollenkaan. En itseasiassa ole ihan tarkkaan selvillä, mitä kaikkia ammattiryhmiä lakot koskevat.

Eurooppa-koulu on kyllä auki, mutta koulukuljetuksia ei pystytä järjestämään, ruokaa ei ole tarjolla eikä ehkä opettajiakaan. Opettajat eivät toki lakkoile, mutta varsinkin kauempaa kulkevien voi olla hyvin hankala päästä työpaikalleen. Takeita opetuksen järjestämisestä tai lasten sataprosenttisesta valvonnasta ei kuitenkaan ole.

Koululta tuli jo sähköpostia, jossa kysyttiin vapaaehtoisten vanhempia apua. Osallistun kyllä ihan mielelläni vaikkapa koulun retkille, mutta en kyllä miksikään palkattomaksi opettajaksi ryhdy kaaoksen keskellä.

Alakoulun rehtori ilmoitti, että luvattomat poissaolot hyväksytään. Koko koulun johtajalta tuli viesti: "The school will be open on Monday 8th December and 15th December for children whose parents need to send them to school." Rivien välistä voi lukea, että kannattaa pitää lapset kotona. Mekin teemme niin.

Auton osto Belgiassa

Suomessa uuden auton ostaminen sujuu suunnilleen niin, että tilaat auton, noudat sen sovittuna ajankohtana ja ajat liikkeestä ulos. Belgiassa tähän prosessiin sisältyy muutama lisävaihe.

Meille mieluinen auto löytyi kohtalaisen nopeasti. Päätimme myös tilata varastomallin, koska siinä oli huomattavasti lyhyempi toimitusaika. Autoliikettä varten piti tässä vaiheessa toimittaa mieheni työnantajalta "attestation" siitä, että hän on oikeutettu ostamaan auton ilman arvonlisäveroa, koska on lähetetty työntekijä.

Autoliikkeeltä puolestaan tarvittiin hintaerittely autosta. Tämän jälkeen piti työnantajalle täyttää lomake, jossa on tiedot auton hinnasta yms. ja liittää mukaan autoliikkeen lappu. Joku sihteeri lappua aikansa pyöritteli, kunnes saimme sen leimattuna takaisin.

Autoa ei voi täällä rekisteröidä ennen kuin autovakuutus on kunnossa. Niinpä yritimme hankkia vakuutusta, mutta sepä ei onnistunutkaan ennen kuin olimme saaneet autoliikkeestä ns. vaaleanpunaisen paperin eli lomakkeen rekisteröintiä varten. Ja lomakkeen saimme tietenkin vasta, kun koko kauppasumma oli maksettu.

Kun vaaleanpunainen paperi oli hanskassa, piti siihen hakea vakuutusyhtiöltä tarra, todisteena vakutuuksen olemassa olosta.

Seuraava kohde oli "Service Public Fédéral Finances", josta piti hakea LEIMA (täällä tykätään selvästi paljon leimoista...) siihen vaaleanpunaiseen paperiin todisteena verovapaudestamme. Se olikin yllättävä paikka, sillä asia hoitui ihan ilman jonotusta.

Tässä vaiheessa oli leimaa ja lappua jo sen verran, että oli aika mennä suorittamaan varsinainen rekisteröinti. Sen siis hoitaa jokainen itse ja samat rekisterikilvet seuraavat omistajansa mukana autosta toiseen. Lisäksi kilpiä on erilaisia riippuen siitä, millä statuksella satut olemaan.

Toiveikkaana siis marssin rekisteröintitoimistoon ja jonottelin aikani, kunnes pääsin selvittämään asiaani. No, rekisteröintihän ei tietenkään onnistunut, koska mieheni tietoja ei löytynyt vielä "national registeristä". Muuttoilmoitukset on tehty heti tänne muutettuamme ja olemme saaneet henkilökortitkin. Mutta siis sinne varsinaiseen rekisteriin asti ei tietoja ollut vielä päivitetty.

Tavallisen rekisteröinnin sijaan tarjottiin mahdollisuutta ns. kansainväliseen rekisteröintiin (se on määräaikainen ja pitää uusia), mutta sen edellytyksenä oli "green card" vakuutusyhtiöstä ja LEIMA työnantajalta. Ja näitähän ei tietenkään ollut.

Että merci beaucoup vaan. Siispä vakuutusyhtiön konttoriin pyytämään green cardia ja mies työnantajalta pyytämään leimaa lappuun.

Tänään oli edessä uusi yritys rekisteröintitoimistoon. Toiveet eivät olleet erityisen korkealla, mutta rekisteröinti onnistui kuin onnistuikin. Olin tosin siinä kuvitelmassa, että saisin rekisterikilven heti mukaani, mutta eihän se nyt niin helposti käynyt. Sain valita toimituksen kotiin tai autoliikkeeseen ja päädyin liikkeeseen. Saavat asentaa sen suoraan ja teettää siihen myös toisen kilven. Täällä on kumma käytäntö, että rekisteröintikonttorista saa vain yhden kilven ja toinen pitää teettää itse.

Jos homma menee putkeen, niin kilpi on ensi viikon alussa perillä ja sitten pääsemme hakemaan automme vihdoin kotiin. Se on lähes 2 viikkoa odotellut tämän lappushow'n etenemistä autoliikkeen pihassa.

P.S. Tämä on yksinkertaistettu versio tapahtumista. Luonnollisesti asiaan kuuluu kaikenlaista ylimääräistä säätöä, mutta ne ovat toinen tarinansa...

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Eurooppa-koulun pihalla nostettiin tänä aamuna lippu salkoon itsenäisen Suomen kunniaksi. Maamme-laulu kajahti komeasti.

Hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

Kidnappaushuhuja

Parin viime päivän aikana keskustelua on herättänyt uutiset erään koulun lähellä tapahtuneista kidnappausyrityksistä. Luin asiasta ensimmäisen kerran eräästä Facebook-ryhmästä, mutta pian alkoi tulla tietoa myös lastemme luokkien infovastaavilta. Tieto oli levinnyt ilmeisesti kulovalkean tavoin myös EU-instituutioissa tyskentelevien keskuudessa.

Osa eräästä viestistä, joka oli alunperin Brittien EU-edustustosta:

"A staff member has made me aware that there is a rumour going around the English speaking community that a possible kidnap attempt of a child took place in Auderghem last week.

I have today spoken to my police contact who has confirmed the following:

There have been 3 seperate kidnap attempts over the last 3 weeks in and around the schools in Auderghem. On all 3 occasions, children between the age of 7-10 were targeted. All 3 attempts were made in the same area (in and around Rue Jean Van Horenbeeck), and on each occasion all 3 cars were different and all 3 persons involved were different.

Fortunately, all 3 attempts were unsuccessful, and no violence (just coercion) was used."

Tänään sitten tuli forwardoitu viesti, joka on alunperin lähetetty Eurooppa-koulu Bryssel IV:sta (omat lapset II:ssa):

"A number of mails have been circulating in the Commission indicating attempted child kidnappings in Brussels. As such, the Security Directorate has been in contact with the Local Authorities, who have confirmed that there have been no attempted kidnappings." 

Tiedot ovat vähintäänkin ristiriitaisia. Mihin näistä nyt sitten uskoa? Hyvä tietysti, jos mitään kidnappausyrityksiä ei ole ollut. Joka tapauksessa tämä on ollut hyvä muistutus itselle siitä, että tämä ei ole mikään Suomi, jossa lapset voi kaupan leluhyllylle jättää katselemaan, kun itse tekee viereisellä käytävällä ostoksia.

Retkellä lelumuseossa

Olin kuluneella viikolla 26 tokaluokkalaisen kanssa retkellä lelumuseossa. Ennen retkeä tiesin yhden lelumuseon, joka sijaitsee Brysselin keskustassa - Le Musée du Jouet. Oletin ilman muuta, että olemme menossa ko. museoon. Samassa kuvitelmassa oli sekä opettaja että toinen mukana ollut vanhempi. (Kyseessä oli siis koulun kaikkien tokaluokkien yhteinen retki.) Aikamme moottoritietä ajettuamme alkoi määränpää epäilyttää. Bussikuski sitten ystävällisesti valisti meitä, että olemme matkalla Mecheleniin, josta löytyy toinen lelumuseo, Speelgoedmuseum.

Niinpä vietimmekin hauskan päivän Mechelenissä. Aluksi oli opastettu kierros, joka tosin oli ranskaksi, joten läheskään kaikki eivät ymmärtäneet siitä mitään. Opettaja yritti kyllä suomentaa parhaansa mukaan. Museo on iso ja siinä riittää paljon nähtävää. Siellä on mahdollisuus myös erilaisten pelien pelaamiseen. Aloin tosin tuntea itsenikin museoesineeksi, kun joukossa oli myös sellaisia leluja, joilla olen lapsena itsekin leikkinyt...

Halloween, pas de bonbon

En itse oikein syty Halloweenista eikä meillä sitä ole koskaan sen kummemmin vietettykään. Toki lapset ovat pukeutuneet esim. kouluun tai päiväkotiin, jos siellä on jotain järjestetty.

En siis ollut mitenkään varautunut siihen, että Belgiassa Halloweenia vietetään ihan kunnolla. Eri puolilla kaupunkia oli järjestetty kaikenlaista ohjelmaa ja lapset kiersivät soittelemassa ovikelloja makeisten toivossa. Meillä ei ollut mitään muuta kuin vanhempieni juuri tuomat tuliaissalmiakit, joita nyt en todellakaan halunnut jakaa eteenpäin. Niinpä meillä ei ollut mitään annettavaa ja jouduimme vain asiaa pahoittelemaan. Eipä kyllä jouduttu keppostenkaan kohteeksi. :) Muutaman ovikellon soiton jälkeen trafiikki oven takana alkoi vaivaannuttaa, joten oli pakko laittaa lappu oveen "Sorry, no candies, pas de bonbon". :) Ensi vuonna osaamme ehkä varautua. Tosin voi olla, että silloin ei kukaan enää tule, kun muistavat, että tuo oli se ankea talo, jossa oli vain lappu ovessa...

Kuopuksemme oli muuten hieman kauhuissaan Halloween-asuisista vierailijoista. Pari päivää sitten kävi pizzapoika ja kun ovikello soi, kuopuksen ensimmäinen ajatus oli, että siellä on taas joku hirviö. :)

Pissivät patsaat

Brysselin tunnetuin nähtävyys lienee pissivä pronssipatsas Manneken Pis.

Sinänsä hupaisaa, että tuo pieni 60 cm korkea patsas kerää ympärilleen turistimassoja. Moni yllättyy siitä, miten pieni patsas oikeasti on. Muistan kyllä, kun itsekin aikanaan patsaalla ihan ekan kerran vierailin, miten ensimmäinen ajatukseni oli, missä se oikea patsas on.

Manneken Pis

Moniko mahtaa tietää, että pissiviä patsaita on Brysselissä enemmänkin? Pissivä tyttö Jeanneke Pis löytyy myös aivan keskustasta. Itse en tosin ole päässyt sitä vielä livenä näkemään, koska sillä kerralla, kun olisin paikalle yrittänyt, edessä oli joku rakennusteline.

Sen sijaan pissivän koiran Zinneke Pisin kävin ikuistamassa. :)

Omaa lomaa

Eurooppa-koulussa vietetään ensi viikolla syyslomaa. Täällä oppilailla on Suomeen verrattuna hieman enemmän lomaa. Lukuvuoden pituus on 180 työpäivää, kun se Suomessa on 190 päivää.

Virallisten lomien lisäksi moni perhe Suomessa tuntuu lähtevän vaikka viikon lomalle kesken kouluvuoden. Yleensähän lomamatkat ovatkin halvempia virallisten loma-aikojen ulkopuolella.

Täällä on vähän toinen meininki. Vapaat anotaan rehtorilta ja hän on kuulemma varsin tiukka. Erityisesti on turha kuvitella pidentävänsä virallista lomaa alku- tai loppupäästä: "Before and after holidays, absences are allowed only in case of force majeure or illness. The distance, the duration of the trip, family celebrations, flight schedules, the non-coincidence of holidays with other schools, … are not considered as cases of force majeure." 

Sairaustapauksissa saa omalla ilmoituksella olla kaksi päivää poissa. Sen jälkeen vaaditaan lääkärintodistus. Omat lapset ovat toistaiseksi olleet terveinä, joten ei ole tarvinnut vielä todistuksia hommailla.

Syksyn lämpöä

 Noin puolentoista viikon ajan Belgiaan saapumisemme jälkeen satoi vettä lähes koko ajan ja esikoisemmekin ehti jo tuskastua, minkä takia me tänne muutimme, kun ajan vain sataa. Mutta sitten sateet loppuivat ja syksy onkin pääosin ollut aurinkoista ja lämmintä. Nyt viikonloppunakin meitä hellittiin yli +20 asteen lämpötiloilla. Sopii minulle!

       Syksy kyllä näkyy esim. puiden lehtien lähtemisenä. Tuntuukin vähän kummalliselta kulkea T-paidassa, kun samaan aikaan lehdet lentelevät puista. Jännä ero verrattuna suomalaiseen syksyyn on, että täällä lehdet lähinnä ruskistuvat tai ehkä parhaimmillaan kellastuvat

Suomalaista kaunista ruskaa olen vähän kaivannut. Tosin löytyy täältä onneksi joitain poikkeuksiakin. :)

Päiväni kirjastontätinä

Eurooppa-koulussa toimii eri kieliosastoilla omat kirjastonsa. Ala- ja yläkoulujen kirjastot ovat erikseen. En tiedä, miten homma toimii yläkoulun puolella, mutta alakoulussa joka luokalla on kerran viikossa kirjastotunti, jolloin käydään kirjastossa lukemassa ja palauttamassa lainassa olleita ja lainaamassa uusia kirjoja.

 

Koko kirjastossa on yksi palkattu työntekijä, mutta muutoin homma pyörii kirjojen hankinnoista lähtien vapaaehtoisvoimin. Olen itse ollut aina ahkera lukija ja joskus pienenä haaveilin kirjastonhoitajan ammatista. Niinpä ilmoittauduinkin mielelläni vapaaehtoiseksi vanhemmaksi suomalaiseen kirjastoon. Tänään olin ensimmäistä kertaa harjoittelemassa kirjastontätinä oloa. 

Kirjastossa kävivät 1.-3. -luokkalaiset, joukossa omatkin lapseni. Meillä suosikkeja ovat tällä hetkellä Risto Räppääjät, jotka tosin on melkein kaikki jo luettu. Oli muuten hauska huomata, että lainattavien kirjojen joukossa kulki niitäkin kirjoja, joita olen itse lapsena lukenut; Merja Jalon hevoskirjoja ja Enid Blytonin kirjoja.

Kirjoja saadaan lahjoituksena ja niitä myös ostetaan kerätyillä varoilla.  Suomenkielisellä osastolla on n. 4000 lainattavaa nidettä. Tosi upea juttu, että suomalaislapset pääsevät lukemaan monipuolisesti omalla äidinkielellään!

Titanic

Brussels Expossa on vielä marraskuun loppuun asti Titanic-aiheinen näyttely. Näyttely oli ääniefekteineen kaikkineen huolella tehty ja ainakin omasta puolestani suosittelen lämpimästi. Mukaansa kierrokselle saa audiolaitteen, jolla voi kuunnella kertomusta ranskaksi, hollanniksi tai englanniksi. Lapsillekin on omat versionsa. (En tosin tiedä, miten ne eroavat aikuisten tarinasta.) Sen sijaan näyttelyn tekstit ovat vain ranskaksi ja hollanniksi.

Hauska yksityiskohta oli kierroksen alussa jaetut boarding passit Titanicin matkustajien nimillä ja tiedoilla. Oma passini oli 18-vuotiaan Mr. Percy Andrew Baileyn, joka oli kakkosluokassa matkalla Ohioon teurastajan oppipojaksi. Kierroksen lopussa kävi ilmi, että Percy ei ollut pelastuneiden joukossa.

Vierailimme muuten näyttelyssä sopivasti tiistaina, jolloin sisäänpääsy on alennettu 10 euroa (normaali 15,90 euroa).

Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois...

Olin eilen ekaluokkalaisten mukana retkellä Planckendaelin eläinpuistossa. Sen kunniaksi minulla soi koko edellisillan päässäni Dingon menneiden vuosien hitti "Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan..."

Lasten kanssa oli mukava retkeillä, mutta tunnustan suoraan, että minusta ei olisi kyllä ekaluokan opettajaksi.

Mutta lapsiperheen kohteena Planckendael on ehdottomasti käymisen arvoinen. Alue on iso, viihtyisä ja eläimillä on tilaa. Ihan koko aluetta emme edes ehtineet kiertää. Lapsille löytyy myös kiipeilytelineitä ja kaikenlaista muuta kivaa.

Sisäänpääsy vaan on melko suolainen; aikuisilta 24 euroa ja yli 3-vuotiailtakin 17,50 euroa! Lystiin kannattaa siis varata koko päivä ja ottaa eväitä mukaan. Eväiden syöntiinkin löytyy mukavasti paikkoja

Terveystarkastuksessa

Kyllä aika lämmöllä ajattelin tänään suomalaisia kouluterveystarkastuksia, vaikka joskus ne tuntuivatkin vähän ajan haaskaamiselta. Kävin tänään ekaluokkalaisemme kanssa paikallisessa tarkastuksessa. Suomessa vanhemmat ovat lähes 100-prosenttisesti käynneillä mukana. Täällä vanhemman mukanaolo taitaa olla enemmänkin poikkeus.

Oma lapseni tuli paikalle luokkakaverinsa kanssa. Kahden terveydenhoitajan huoneessa oli ennestään jo neljä lasta. Varsinaista odotustilaa ei ollut. Kaksi oli tarkastuksessa, yksi oli sairas ja yhdellä käsi paketissa. Siinä sitten kaiken härdellin keskellä katsottiin pituus ja paino, jonka jälkeen tuupattiin lääkärin luo. Lääkäri sentäs oli omassa huoneessaan. Tässä vaiheessa terveydenhoitajien luo tuotiin myös pihalla kaatunut ja huulensa satuttanut itkevä poika. Lääkäri katsoi korvat ja suun, kuunteli keuhkot ja sydämen ja voilà, se oli siinä. Sitten takaisin terveydenhoitajien luo, jotka siis samaan aikaan yrittävät pitää huolta itkevästä pojasta.

Kaiken mekkalan keskellä testattiin vielä kuulo ja näkö. Lopuksi kehoitus tsekkauttaa näköä jossain vaiheessa, käynnistä lappu kouraan, merci ja au revoir! Missään vaiheessa ei kysytty, mitä kuuluu. Ça va?

Tintti Stockelissa

Kansainvälisesti tunnetuin belgialainen lienee sarjakuvahahmo Tintti (Tintin), sarjakuvataitelija Hergén luomus. Tintti näkyy monessa paikassa - vähän kuin muumit Suomessa. Yksi kivoimmista paikoista on Stockelin metroasema, jossa seinät ovat täynnä Tintti-aiheisia kuvia. Kaikki eivät edes näy näissä kuvissa.

Koulukuria vanhemmille

Lasten vieminen kouluun ja hakeminen koulusta ovat erityinen show'nsa. (Moni kulkee koulubussilla, mutta osa lapsista saatetaan.) Ensinnäkään koulun pihalle ei kuka tahansa mene notkumaan milloin tahansa. Piha on aidattu ja portilla on vartija. Portit avataan vain koulun alkaessa ja päättyessä ja muina aikoina pitää vartijoille selvittää asiansa.

Kouluaikojen ulkopuolella ei pihalle ole asiaa. Täällä ei todellakaan tunneta koulujen pihoja minään lähiliikuntapaikkoina!

Kolmosluokkalaiset ja siitä vanhemmat kulkevat pääportista. Eskarit ja eka- ja tokaluokkalaiset eli meidänkin lapset kulkevat pienemmästä portista. Eskarilapset viedään ihan sisälle asti. Koululaiset puolestaan jatkavat matkaa vielä eskarirakennuksen ohi alakoulun pihalle.

Ensimmäisellä viikolla vanhemmat pääsivät saattamaan pienemmät koululaisetkin ihan pihalle asti. Viime viikolla pihan nurkalle ilmestyi aita, jossa oli joku opettaja Kiss and goodbye -kyltin kanssa. Siinä piti sanoa heipat. Vanhempia ei pidemmälle päästetty. Meidän ekaluokkalainen vähän hermostui asiasta, koska hänelle on jännä paikka mennä yksin ison ja meluisan pihan poikki oman luokan jonopaikalle.

Tällä viikolla otteet kovenivat. Eka- ja tokaluokkalaiset pitäisi nyt jättää ihan sinne portille ja sanoa heipat. Kuria vanhemmille on ollut pitämässä itse alakoulun rehtori. No, meillä on kun on mukana pieni eskarilainen, niin hänen siivellään olen minä päässyt saattamaan isommatkin koululaiset ihan sinne koulupihan nurkalle. En oikein uskalla edes ajatella, mitä ekaluokkalaisemme tuumaisi, jos jättäisin hänet kauas portille.

Kun koulupäivä päättyy, eskarilaiset haetaan ns. hakuluokasta. Yritän olla tosi täsmällisesti paikalla, koska tiedän eskarilaisen hermostuvan, jos kaverit lähtevät ja häntä ei heti haetakaan. Tänään en ollut ensimmäisten joukossa paikalla ja kun pahoittelin asiaa, sain tiukan vastauksen: "Olisit soittanut!" (Jäi vähän epäselväksi, kenelle. Hieman alle 4-vuotiaalla ei siis todellakaan ole omaa kännykkää!)

Toisekseen minun pitää kiiruhtaa alakoulun puolelle hakemaan isompia lapsia. Alakoululaisten kohdalla on nimittäin systeemi, että luokka tulee opettajan johdolla ulos. Tässä vaiheessa vanhempien pitää napata "noutolapset" mukaan. Loput lapset opettaja saattaa koulubusseille. Jos tästä noutohetkestä myöhästyy, lapsi joutuu lähtemään koulubusseille, koska lasta ei jätetä yksin pihalle, jos hakijaa ei ole. Lapsia ei toki laiteta mihinkään bussiin, vaan he palaavat opettajan kanssa pihalle, mutta koko touhuun saattaa mennä 15-20 minuuttia.

Eskarilta tulee usein vähän kiire ehtiä ja kerran ekaluokkalaisemme meinasi joutua bussikierrokselle. Sain juosta perään ja napata lapsen kiinni. Nyt on onneksi jo pari tuttua vanhempaa, jotka voivat tarvittaessa noukkia omatkin lapset.

Kuka voisi kellot seisauttaa...

Otsikon biisi tuli jostain syystä mieleeni viime viikonlopun episodista. Meillä on tässä asunnossamme hälytyslaitteet edellisten asukkaiden jäljiltä. Sopimus oli katkaistu ja me emme olleet vielä mitään uutta tehneet. Perjantain ja lauantain välisenä yönä laitteet alkoivat piippailla. (Mikähän siinäkin on, että kaikki tämmöiset ml. palovaroittimen pattereiden loppuminen tapahtuu aina keskellä yötä?!) Mies yritti keksiä, miten saada piippailu loppumaan ja seurauksena oli, että hälyttimet alkoivat huutaa sekä sisällä että ulkona. Mitään koodia meillä ei ollut, koska emme tosiaan tienneet laitteiden olevan millään tapaa aktiivisia. Koko kortteli takuulla heräsi, kun hälytin vartin verran pauhasi. Lopulta johtojen irroittaminen ja sulakkeen pois kytkeminen sai hälytyksen hiljenemään. Ajattelimme, että moinen metakka saattaisi houkutella virkavallankin paikalle, mutta ketään ei kyllä näkynyt.

Asia selvisi maanantaina hälytinfirman kanssa. Edellisten asukkaiden sopimus oli kyllä katkaistu, mutta myös asentajan olisi pitänyt käydä täällä katkaisemassa yhteys puhelinlinjaan. Nyt, kun tämä yhteys oli katkennut, laitteet alkoivat piippailla. Harmillinen sattumus. Asentaja (puhui englantia ja tuli ajallaan!) kävi hoitamassa homman ja nyt on uusi koodikin. Laitteet ovat siis toiminnassa, joten meille ei kyllä kannata suunnitella murtokeikkaa.

Järjestötoimintaa

Olen aina ollut järjestöihminen. Siksi ilahduttaakin, että Brysselissä toimii aktiivisesti erilaisia suomalaisia yhdistyksiä.

Ensitöiksemme liityimme Suomi-klubiin, jolta saimme mm. Tämän selviytymispaketin. Klubi järjestää aktiivisesti mm. erilaisia harrastuskerhoja, tapahtumia ja retkiä.

Lisäksi täällä toimii aktiivinen Kokoomus-yhdistys, Brysselin Kansallisseura, joka muuten tänä syksynä juhlii 15-vuotissynttäreitään. Kävin tänään tutustumassa toimintaan, kun BKS:llä oli tilaisuus, jossa oli vieraana tuore meppimme Henna Virkkunen.

Ja vielä kolmanteenkin yhdistykseen olen tutustunut; siirsin nimittäin Martta-jäsenyyteni tänne Belgian Marttoihin. Aktiivista toimintaa heilläkin. 

Luonnonhelmaan

Brysselissä on paljon kivoja puistoja. Luonnonhelmaan pääsee suurkaupungissakin. Tarkempia tietoja löytyy mm. City of Brussels -sivustolta

Meiltäkin parin-kolmen kilometrin säteellä löytyy useita puistoja, joihin pääsee kävellen tai pyöräillen. Olemme jonkin verran pyöräilleet, vaikka se lasten kanssa onkin hieman haasteellista. Reittejä joutuu miettimään tarkkaan. Periaatteessa täällä on hyviä pyöräteitä, mutta ne saattavat loppua ihan yhtäkkiä. Sitten on vaihtoehtoina tyyliin polkea autojen seassa tai kapealla jalkakäytävällä.

Koska lasketaan pulkkamäkeä...

Päivät Brysselissä ovat ainakin viimeisen viikon ajan olleet lämpimiä ja aurinkoisia. Lämpötilat ovat päivittäin kohonneet yli 20 asteeseen. Siksi olinkin vähän ihmeissäni, kun kauppareissulla Corassa bongasin nämä pulkat!

En muutenkaan ole ihan varma, missä ja milloin näitä on tarkoitus käyttää. Viime talvenakaan lunta ei kuulemma ollut lainkaan.

Elämyksiä ruokakaupassa

Paikallisissa ruokakaupoissa asiointi on myös varsinainen elämys. Meillä on tässä lähistöllä kaksi kauppaa. Delhaize on vähän sellainen Siwa-tyyppinen pikkukauppa. Cora puolestaan on älyttömän iso hypermarket. Paremman valikoimansa vuoksi olemme asioineet pääasiassa Corassa.

Kaupassa saa kulumaan uskomattoman paljon aikaa jo pelkästään sen vuoksi, että yrittää ymmärtää, mitä oikeasti on ostamassa. Lisäksi valinnanvaraa on runsaasti ja monista tuotteista on hyllymetreittäin erilaisia variaatioita. Suomalaiselle erikoiselta tuntuu mm. se, että suurin osa maidoista on iskukuumennettuja ja myydään lämpimässä. Kylmäosastolta löytyy paljon suppeampi - ja kalliimpi valikoima. Laktoosittomia tai vähälaktoosisia tuotteita on hyvin vähän.

Varmaan jokaisessa kaupassa on leivänleikkuukone. Tuore, kokonainen leipä pistetään sinne, painetaan nappia ja leipä tulee viipaloituna ulos. Olin aika ylpeä itsestäni, kun jo ensimmäisellä kauppareissulla opin laitetta käyttämään. Tosin sen perusteella, mitä olen nähnyt ihmisten käpälöivän leipiä, olen vähän skeptinen niiden hygieenisyyden suhteen.

Täällähän sekä viinejä että myös väkeviä myydään ruokakaupoissa. Coran alkoholiosastollakin on varmasti paremmat valikoimat kuin monessa Alkossa - ja hinnat tietenkin paljon edullisemmat.

Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole autoa, joten kauppareissut hoituvat pääasiassa fillarilla. Se tietenkin rajoittaa ostosten määrää, joten 5-henkisen perheen tarpeita varten kaupassa saa käydä monta kertaa viikossa. Aluksi ostimme myös juomaveden kaupasta. Vesi täällä on todella kalkkipitoista. Se veden kuskaaminen vasta tuskallista onkin. Olemme ostaneet Brita-kannun, jolla suodatamme juomaveden ja se on mielestäni ihan hyvää vettä.

Pinaattilettuja ovat lapset kaivanneet. Myöskään ranskalaista sipulikeittopussia en ole onnistunut löytämään.

Kouluruokaa tarjoo kunnon väki

Suomalaiseen kouluruokaan tottuneelle Eurooppa-koulun ruokailusysteemi on varsin mielenkiintoinen. Ihan ensiksi on pakko todeta, että suomalainen maksuton kouluruoka on aivan huippujuttu ja meidän lapsemme ovat sekä koulussa että päiväkodissa syöneet hyvällä ruokahalulla.

Eurooppa-koulussa lasten koulunkäynnistä maksetaan lukukausimaksut. (Harva niitä kai omasta pussista maksaa, vaan yleensä työnantaja.) Lukukausimaksujen päälle tulevat vielä oppikirjahankinnat, retki-, valokuvaus-, liikuntavaate-, uinti- ym. maksut sekä kouluruokailu. Jotenkin kuvittelin, että kouluruokailu olisi sisältynyt lukukausimaksuun, mutta siitä siis maksetaan erikseen. Koulu ei ruokailua hoida, vaan se on vanhempainyhdistyksen vastuulla, kuten myös mm. koulukuljetukset.

Ruokailun hinta eskareille on 4,50 € per ateria ja alakoululaisille 5,20 €. Koska meillä on kolme lasta, saamme alennusta 12,50 € lukukaudelta. Ruokailu on ma-ti ja to-pe. Keskiviikkoisin on lyhyempi koulupäivä, jolloin pärjätään omilla eväillä. Lämpimän ruoan saa keskiviikkoisin vain erikseen tilattuna.

No, mitäpä tuolla rahalla sitten saa? Kas tässä parin viikon menu. Alku-, pää- ja jälkiruoat saa pöytiin tarjoiltuna. Lapsethan ajattelevat syövänsä ravintolassa joka päivä. Kyllä nämä minullekin kelpaisivat.

Olen ollut aika tarkka sokerinsyönnistä. Täällä hyvät periaatteet saa ilmeisesti heittää romukoppaan; eilen oli jälkkäriksi suklaakeksiä ja tänään jätskiä. No, harjaamme hampaita sitten aivan erityisen huolellisesti...

Todella erikoista on myös se, ettei erikoisruokavalioita huomioida mitään tavalla. Meillä yhdellä lapsista on mahdollisesti laktoosi-intoleranssi. Sitä ei ole diagnosoitu, mutta laktoosittomien tuotteiden käyttö on vähentänyt vatsavaivoja. Lapsi pystynee koulruoan syömään, kunhan vaihtaa maidon veteen. On kuitenkin lapsia, joilla paha allergia saattaa aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita väärän ruoka-aineen kanssa. No, vaihtoehto kouluruoalle on tuoda omat eväät.

Eväät tosin pitää olla muutenkin, koska niitä syödään iltapäivisin välipalalla. Mitään kylmäsäilytystä ei tietenkään ole, joten se asettaa vähän haasteita sille, mitä mukaan kannattaa pakata.

Huominen on huomenna - tai sitten ei

Jo ennen Brysseliin muuttoamme olin tietysti kuullut ja lukenut tarinoita siitä, miten eri tavalla täällä asioita Suomeen verrattuna hoidetaan. En ole erityisen kärsivällinen ihminen, joten välillä lievästi sanottuna jurppii. Huominen ei välttämättä ole huomenna. Todennäköisemmin se on ensi viikolla - ehkä. (Merja Rehnin kirja "Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä" on muuten aika mainio kirja luettavaksi täällä asuville tai tänne muuttaville.)

Nurkissa pyörivistä muuttolaatikoista kirjoitinkin jo aikaisemmin. 1,5 viikon odottelun jälkeen ne viimein eilen haettiin pois. Toinen on sitten tapaus Belgacom eli paikallinen netti-/TV-/puhelinfirma. Asentajan piti viime perjantaina klo 12.30 tulla laittamaan nettiä ja telkkaria. Yhden jälkeen mies soitti asiakaspalveluun ja kyseli, missä kaveri viipyy. Tulee kuulemma yhden ja neljän välillä. Ketään ei missään vaiheessa näkynyt. Maanantaina lukuisten puhelinsoittojen jälkeen selvisi, että asentaja oli kirjannut käyneensä paikan päällä, mutta ketään ei ollut paikalla, mikä nyt ei tosiaan pitänyt paikkansa. Uusi aika sovittiin tälle päivälle klo 12-16. Siltä varalta, että tyyppi tulee juuri silloin, kun olen hakemassa lapsia koulusta, tuhersin oveen lapun (ranskaksi!), jossa kerroin, koska palaan ja puh.nron. Tyyppi odottelikin autossa, kun tulimme kotiin. Eli sekin asia saatiin hoidettua. (Kovin paljon en ole muuten TV:n katselua kaivannut. Lapset ovat muutaman kerran katsoneet Suomesta tuodulta digiboksilta lastenohjelmia.)

Ehdottomasti positiivisin yllätys oli kyllä paikallinen putkimies, joka korjaili vuotavaa vessanpönttöä ja sadevesiputkea. Ekalla kerralla hän tuli vuokraisännän kanssa kyllä 1,5 h sovittua myöhemmin, mutta kun aloitti varsinaisen työn, niin kahtena aamuna tuli täysin sovitusti jo ennen klo 8:aa!

Maailma on pieni

Aivan uskomaton kohtaaminen eilen aamulla. Lähdin viemään lapsia kouluun. Katumme varteen ajoi auto, josta nousi nainen. Tuijotimme hetken epäuskoisina toisiamme, mutta kun ensijärkytyksestä tokenimme, ei puheesta tullut loppua. Hän oli ranskalaissyntyinen nainen, joka oli taannoin töissä Suomessa avoimessa päiväkodissa, jota pyörittää Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistys, jonka puheenjohtajana silloin toimin. Hän on perheineen vuoden ajan asunut täällä. Olipa hauska kohtaaminen! Maailma on totisesti pieni.

Koulutielle

Koko tyttökolmikkomme aloitti tänään koulutaipaleensa. Jokainen tietenkin vietiin eri puolille koulua eri aikaan. Me asumme niin lähellä koulua, että matka taittuu kävellen muutamassa minuutissa. Täällä lapset eivät kulje suomalaiseen tapaan itsekseen, vaan heidät saatetaan kouluun tai he kulkevat koulubussilla. Koulun ympäristössä olikin aamulla melkoinen sutina. Tokaluokkalainen jätettiin esimmäiseksi opettajansa ja luokkatovereidensa pariin. Urheasti hän solahti sinne muiden joukkoon.

Sitten oli pikku eskarilaisemme vuoro. Täytyy sanoa, että pari kertaa tuli ikävä Järvenpäässä päivähoidon aloituksessa käytössä olevaa "pehmeää laskua", jossa lapsen hoitaja vierailee perheen luona ja päiväkodissa käydään kaikessa rauhassa tutustumassa. Täällä lapsi tuupattiin 24 muun joukkoon, sanottiin heipat ja toivottiin, että ei kovin paljon itke. Kotihoidosta tulevalle lapselle homma olisi varmasti ollut täydellinen shokki. Meidän kuopuksellamme oli onneksi jo pari vuotta päiväkotielämää takana. Lapsi taisi olla niin hämillään, ettei tajunnut edes itkeä ja reippaasti jäi sinne muiden joukkoon.

Ekaluokkalaisille olikin vähän enemmän seremonioita. Opettaja tavattiin pihalla, josta lapset menivät yhdessä luokkaan jättämään reppunsa. Sillä aikaa me vanhemmat siirryimme juhlasaliin, jossa rehtori puhui, kuoro lauloi ja "Oodi ilolle" tahdissa eri kieliosastojen ekaluokkalaiset marssivat saliin. Yleisö taputti, lapset vilkuttivat ja valokuvia otettiin. Ohjelmassa oli vähän sekoilua, mihin eräs vanhempi totesikin, että on tyypillistä belgialaista; mahtipontista ja huonosti organisoitua.

Suomessa keskustellaan jatkuvasti opetusryhmien koosta. Vertailun vuoksi täällä kuulemma 30 oppilasta on maksimimäärä. Jos sen yli menee, ryhmä jaetaan kahtia. Ekaluokalla on nyt n. 20 oppilasta ja tokaluokalla 26. Mitään jakotunteja tai avustajia ei täällä ole. Eskariryhmässä on 25 lasta ja yksi kokopäiväinen opettaja ja yksi osa-aikainen. Jos tulisi yksi lapsi lisää, osa-aikaisesta tulisi kokopäiväinen. On siinä aikamoinen homma olla yksin 25 4-6 -vuotiaan lapsen kanssa.

Tänään oli lyhyt päivä eli lapset haettiin n. klo 12.30. Kaikilla oli sujunut hyvin. Nuorimman osalta olin tosin vain hänen oman kertomuksensa varassa. "Oli kivaa. Yksi porkkana jäi syömättä ja vettä juomatta. Vähän itketti, kun tuli äitiä ikävä, mutta sitten se yksi täti lohdutti minua."

Roskat roskiin

Paikallinen jätehuolto on mielenkiintoinen. Roskapusseja on neljää eri väriä. Jätteet lajitellaan niihin laadusta riippuen. Eri pusseja kiikutetaan kadunvarteen noudettavaksi tiettyinä päivinä. (Kerrostaloissa lienee eri systeemit.) Alla oleva kuva on nappastu viime torstaina, jolloin valkoiset ja siniset pussit eli sekajäte sekä muovipullot, säilykepurkit ja juomakartongit ovat olleet odottamassa perjantaiaamun noutoa.



Pussit saa laittaa odottamaan edellisiltana klo 18 jälkeen ja ennen seuraavaa aamua klo 6. Ajattelin aluksi, että ilta on parempi, koska aamukiireessä helposti unohtuu. Ainakin koto-Suomessa linnut ovat takuuvarmasti ulos unohtuneen roskapussin kimpussa. Siksi vähän kyllä mietin, miten pusseille yön aikana käy, mutta kun muillakin näytti olevan, laitoin minäkin. Muutama kerta sujui hyvin, mutta kun tänä aamuna kaivelin roskia kadunvarresta pensaan juurelta takaisin pussiin, päätin, että ehkä se aamu kuitenkin on parempi.

Vanhaa kompostoijaa harmittaa heittää biojätettä roskiin. Kompostori Suomesta ei sentäs lähtenyt muuttokuormassa... (Olisi kyllä ollut hauska nähdä muuttomiesten ilmeet, kun olisin ilmoittanut, että kompostori pitäisi pakata myös...) Jollain alueilla on jonkun sortin korttelikomposteja, mutta ei tässä ihan lähistöllä ainakaan vielä.

Muuttopuuhia

Palataanpa vielä varsinaiseen muuttoomme. Suomen asuntoomme tulivat vuokralaiset ja meiltä lähti Suomesta mukaan käytännössä koko omaisuus. Meidän muuttomme hoiti Grundell, jonka kanssa homma hoitui sujuvasti. Oman kokemuksen perusteella voin kyllä suositella. Meillä oli ns. täyden palvelun muutto, johon kuului myös irtaimiston pakkaaminen. Jonkin verran pakkasin kyllä itse, koska oli tavaroita, joita oli pakko käydä läpi ja heittää turhia pois. Samalla niitä sai pakattua. Tosin täällä päässä, kun availin laatikoita ja katselin, mitä kaikkea on tullut mukaan, on muutaman kerran käynyt mielessä, että olisi niitä tavaroita voinut rankemmallakin kädellä karsia...

Kontti kulki laivalla Travemũnden kautta ja saapui tänne ajallaan ti 19.8. Mukana oli Grundellin suomalainen kuljettaja ja apujoukkoina muutama paikallinen muuttomies. Täällä talot ja portaikot ovat kapeita, joten muutoissa on yleensä käytössä nosturi, jolla laatikot ja mööpelit saadaan käden käänteessä sisälle. Pian olikin asunto täynnä muuttolaatikoita ja alkoi muutaman päivän laatikkoleikki.


Näin se käy


Laatikkoleikkejä

Grundellin kanssa oli sovittu, että kun laatikot ovat tyhjiä, heidän yhteistyökumppaninsa tulee noutamaan ne pois. Viikko sitten firmasta soitettiin ja sovittiin nouto klo 17. Yllättäen ketään ei näkynyt. Mies soitti torstaina numeroon, josta oli puhelun saanut ja tiedusteli, koska laatikot haetaan. Linjoilla ollut tyyppi ei tiennyt asiasta mietään. Lupasi palata asiaan, mutta mitään ei ole kuulunut. Meillä on siis autotallissa edelleen läjä tyhjiä pahvilaatikoita. Pari suomalaista kävi niitä kyllä jo noutamassa omiin tarpeisiinsa, joten suurin osa on jo poissa. Positiivista on, että a) meillä on autotalli eivätkä laatikot pyöri esim. olohuoneessa ja b) meillä ei ole autoa, koska se ei talliin mahtuisi.

Ecole européenne

Eurooppa-koulun lukuvuosi starttaa tiistaina. Jännää! Eurooppa-koulujahan kaupungista löytyy kaikkiaan neljä. Suomenkielinen osasto on EEB2:ssa. Suomalaiset lapset saavat siis opetusta suomen kielellä. Opetussuunnitelma tosin poikkeaa suomalaisesta (kuten moni muukin asia, mutta niistä lisää myöhemmin.)

Meiltä koulutielle lähtevät kaikki muut paitsi minä. Tai minä olen saattojoukoissa. 8-vuotias esikoisemme kävi ekaluokan Suomessa ja jatkaa täällä tokalle luokalle. Täällä ekaluokka aloitetaan jo 6-vuotiaana, joten keskimmäisemme, joka Suomessa olisi aloittanut eskarin, onkin ykskaks ekaluokkalainen. Kuopuksemme puolestaan aloittaa nursery schoolissa eli paikallisessa eskarissa. Se on kaksivuotinen ja aloitetaan sinä vuonna, kun lapsi täyttää neljä.

Kouluun hakeminen oli oma shownsa. Hillitön määrä lomakkeita piti täyttää ja liittää mukaan virkatodistusta ja valokuvatkin. Lapset näyttivät Prisman valokuva-automaatissa otetuissa kuvissa lähinnä etsintäkuulutetuilta, mutta onneksi eivät koulupaikat jääneet pärstäkertoimesta kiinni. Vahvistukset koulupaikoista saimme heinäkuun lopulla.

Lapsille on ollut hieman hankala kertoa koulusta, koska emme ole oikein itsekään tienneet mitään kaikista käytänteistä. Perjantaina kävimme koululla ja tapasimme tokaluokkalaisemme opettajan, joka näytti meille vähän paikkoja. Käynnin jälkeen tokaluokkalainen totesi, että opettaja vaikutti kivalta ja hänestä on mukava mennä kouluun.

Huomenna on vanhempainillat sekä nursery schoolin että ekaluokkalaisten vanhemmille. Täytynee varata muistiinpanovälineet mukaan.

Täällä ollaan

Bonjour! Yleisön pyynnöstä päätin avata blogin elämästämme Brysselissä, joten voilà - täältä pesee. Miten tänne päädyimme? Mieheni sai työpaikan Eurooppa-koulusta, joten päätimme tarttua haasteeseen ja lähteä kokeilemaan elämää ulkomailla. Itselläni on takana au pair -vuosi Luxemburgissa ja neljän vuoden opiskelut Ruotsissa, mutta toki lähteminen pienten lasten kanssa on vähän eri juttu.

Saavuimme Belgiaan 18.8., joten pian kaksi viikkoa expat-elämää on takana ja kaikenlaista näihin viikkoihin mahtuu. Tulimme tänne SAS:n lennoilla Tukholman kautta. Koko perheeltä tämä kustansi hieman alle 800 euroa. Finskin sinivalkoisista siivistä olisimme saaneet pulittaa n. 4500 euroa (!), joten tässä vaiheessa loppui isänmaallisuuteni ja otimme halvimmat lennot. Välilaskusta huolimatta matka sujui hyvin, vaikka toki suora lento lasten kanssa olisikin ollut helpompi.

Uusi kotimme oli löydetty kesäkuisella reissulla ja meillä kävikin hyvä tuuri, kun saimme talon aivan koulun läheltä. Belgialainen vuokraussysteemi on kyllä erikoinen. Sopimukset tehdään pääsääntöisesti kolmeksi tai yhdeksäksi vuodeksi ja jos alle kolmen vuoden kuluttua on lähdössä, joutuu maksamaan sakkoja. Asunnon vaihtaminen on siis tehty varsin hankalaksi (tai ainakin kalliiksi), joten meilläkin oli ajatuksena, että kerrasta pitää löytyä hyvä asunto.

Täällä systeemiin kuuluu myös ns. sisääntulotarkastus eli État de lieux, jossa kirjataan ylös kaikki viat ja huomiot asunnossa. Yleensä sen tekee joku ulkopuolinen asiantuntija. Meillä oli vuokraemännän kanssa sovittu, että teemme sen keskenämme, mutta meillä oli eräs asiaan perehtynyt suomalainen apunamme ja hän osoittautuikin korvaamattomaksi avuksi 22-sivuisen (!) ranskankielisen dokumentin kanssa.

Ensimmäisen yön nukuimme hotellissa. Muuttokuormamme Suomesta saapuikin sitten seuraavana aamuna.
Tässä on uusi kotimme.