Kyllä aika lämmöllä ajattelin tänään suomalaisia kouluterveystarkastuksia, vaikka joskus ne tuntuivatkin vähän ajan haaskaamiselta. Kävin tänään ekaluokkalaisemme kanssa paikallisessa tarkastuksessa. Suomessa vanhemmat ovat lähes 100-prosenttisesti käynneillä mukana. Täällä vanhemman mukanaolo taitaa olla enemmänkin poikkeus.
Oma lapseni tuli paikalle luokkakaverinsa kanssa. Kahden terveydenhoitajan huoneessa oli ennestään jo neljä lasta. Varsinaista odotustilaa ei ollut. Kaksi oli tarkastuksessa, yksi oli sairas ja yhdellä käsi paketissa. Siinä sitten kaiken härdellin keskellä katsottiin pituus ja paino, jonka jälkeen tuupattiin lääkärin luo. Lääkäri sentäs oli omassa huoneessaan. Tässä vaiheessa terveydenhoitajien luo tuotiin myös pihalla kaatunut ja huulensa satuttanut itkevä poika. Lääkäri katsoi korvat ja suun, kuunteli keuhkot ja sydämen ja voilà, se oli siinä. Sitten takaisin terveydenhoitajien luo, jotka siis samaan aikaan yrittävät pitää huolta itkevästä pojasta.
Kaiken mekkalan keskellä testattiin vielä kuulo ja näkö. Lopuksi kehoitus tsekkauttaa näköä jossain vaiheessa, käynnistä lappu kouraan, merci ja au revoir! Missään vaiheessa ei kysytty, mitä kuuluu. Ça va?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti