Kyllä aika lämmöllä ajattelin tänään suomalaisia kouluterveystarkastuksia, vaikka joskus ne tuntuivatkin vähän ajan haaskaamiselta. Kävin tänään ekaluokkalaisemme kanssa paikallisessa tarkastuksessa. Suomessa vanhemmat ovat lähes 100-prosenttisesti käynneillä mukana. Täällä vanhemman mukanaolo taitaa olla enemmänkin poikkeus.
Oma lapseni tuli paikalle luokkakaverinsa kanssa. Kahden terveydenhoitajan huoneessa oli ennestään jo neljä lasta. Varsinaista odotustilaa ei ollut. Kaksi oli tarkastuksessa, yksi oli sairas ja yhdellä käsi paketissa. Siinä sitten kaiken härdellin keskellä katsottiin pituus ja paino, jonka jälkeen tuupattiin lääkärin luo. Lääkäri sentäs oli omassa huoneessaan. Tässä vaiheessa terveydenhoitajien luo tuotiin myös pihalla kaatunut ja huulensa satuttanut itkevä poika. Lääkäri katsoi korvat ja suun, kuunteli keuhkot ja sydämen ja voilà, se oli siinä. Sitten takaisin terveydenhoitajien luo, jotka siis samaan aikaan yrittävät pitää huolta itkevästä pojasta.
Kaiken mekkalan keskellä testattiin vielä kuulo ja näkö. Lopuksi kehoitus tsekkauttaa näköä jossain vaiheessa, käynnistä lappu kouraan, merci ja au revoir! Missään vaiheessa ei kysytty, mitä kuuluu. Ça va?
tiistai 23. syyskuuta 2014
torstai 18. syyskuuta 2014
Tintti Stockelissa
Kansainvälisesti tunnetuin belgialainen lienee sarjakuvahahmo Tintti (Tintin), sarjakuvataitelija Hergén luomus. Tintti näkyy monessa paikassa - vähän kuin muumit Suomessa. Yksi kivoimmista paikoista on Stockelin metroasema, jossa seinät ovat täynnä Tintti-aiheisia kuvia. Kaikki eivät edes näy näissä kuvissa.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Koulukuria vanhemmille
Lasten vieminen kouluun ja hakeminen koulusta ovat erityinen show'nsa. (Moni kulkee koulubussilla, mutta osa lapsista saatetaan.) Ensinnäkään koulun pihalle ei kuka tahansa mene notkumaan milloin tahansa. Piha on aidattu ja portilla on vartija. Portit avataan vain koulun alkaessa ja päättyessä ja muina aikoina pitää vartijoille selvittää asiansa.
Kouluaikojen ulkopuolella ei pihalle ole asiaa. Täällä ei todellakaan tunneta koulujen pihoja minään lähiliikuntapaikkoina!
Kolmosluokkalaiset ja siitä vanhemmat kulkevat pääportista. Eskarit ja eka- ja tokaluokkalaiset eli meidänkin lapset kulkevat pienemmästä portista. Eskarilapset viedään ihan sisälle asti. Koululaiset puolestaan jatkavat matkaa vielä eskarirakennuksen ohi alakoulun pihalle.
Ensimmäisellä viikolla vanhemmat pääsivät saattamaan pienemmät koululaisetkin ihan pihalle asti. Viime viikolla pihan nurkalle ilmestyi aita, jossa oli joku opettaja Kiss and goodbye -kyltin kanssa. Siinä piti sanoa heipat. Vanhempia ei pidemmälle päästetty. Meidän ekaluokkalainen vähän hermostui asiasta, koska hänelle on jännä paikka mennä yksin ison ja meluisan pihan poikki oman luokan jonopaikalle.
Tällä viikolla otteet kovenivat. Eka- ja tokaluokkalaiset pitäisi nyt jättää ihan sinne portille ja sanoa heipat. Kuria vanhemmille on ollut pitämässä itse alakoulun rehtori. No, meillä on kun on mukana pieni eskarilainen, niin hänen siivellään olen minä päässyt saattamaan isommatkin koululaiset ihan sinne koulupihan nurkalle. En oikein uskalla edes ajatella, mitä ekaluokkalaisemme tuumaisi, jos jättäisin hänet kauas portille.
Kun koulupäivä päättyy, eskarilaiset haetaan ns. hakuluokasta. Yritän olla tosi täsmällisesti paikalla, koska tiedän eskarilaisen hermostuvan, jos kaverit lähtevät ja häntä ei heti haetakaan. Tänään en ollut ensimmäisten joukossa paikalla ja kun pahoittelin asiaa, sain tiukan vastauksen: "Olisit soittanut!" (Jäi vähän epäselväksi, kenelle. Hieman alle 4-vuotiaalla ei siis todellakaan ole omaa kännykkää!)
Toisekseen minun pitää kiiruhtaa alakoulun puolelle hakemaan isompia lapsia. Alakoululaisten kohdalla on nimittäin systeemi, että luokka tulee opettajan johdolla ulos. Tässä vaiheessa vanhempien pitää napata "noutolapset" mukaan. Loput lapset opettaja saattaa koulubusseille. Jos tästä noutohetkestä myöhästyy, lapsi joutuu lähtemään koulubusseille, koska lasta ei jätetä yksin pihalle, jos hakijaa ei ole. Lapsia ei toki laiteta mihinkään bussiin, vaan he palaavat opettajan kanssa pihalle, mutta koko touhuun saattaa mennä 15-20 minuuttia.
Eskarilta tulee usein vähän kiire ehtiä ja kerran ekaluokkalaisemme meinasi joutua bussikierrokselle. Sain juosta perään ja napata lapsen kiinni. Nyt on onneksi jo pari tuttua vanhempaa, jotka voivat tarvittaessa noukkia omatkin lapset.
Kouluaikojen ulkopuolella ei pihalle ole asiaa. Täällä ei todellakaan tunneta koulujen pihoja minään lähiliikuntapaikkoina!
Kolmosluokkalaiset ja siitä vanhemmat kulkevat pääportista. Eskarit ja eka- ja tokaluokkalaiset eli meidänkin lapset kulkevat pienemmästä portista. Eskarilapset viedään ihan sisälle asti. Koululaiset puolestaan jatkavat matkaa vielä eskarirakennuksen ohi alakoulun pihalle.
Ensimmäisellä viikolla vanhemmat pääsivät saattamaan pienemmät koululaisetkin ihan pihalle asti. Viime viikolla pihan nurkalle ilmestyi aita, jossa oli joku opettaja Kiss and goodbye -kyltin kanssa. Siinä piti sanoa heipat. Vanhempia ei pidemmälle päästetty. Meidän ekaluokkalainen vähän hermostui asiasta, koska hänelle on jännä paikka mennä yksin ison ja meluisan pihan poikki oman luokan jonopaikalle.
Tällä viikolla otteet kovenivat. Eka- ja tokaluokkalaiset pitäisi nyt jättää ihan sinne portille ja sanoa heipat. Kuria vanhemmille on ollut pitämässä itse alakoulun rehtori. No, meillä on kun on mukana pieni eskarilainen, niin hänen siivellään olen minä päässyt saattamaan isommatkin koululaiset ihan sinne koulupihan nurkalle. En oikein uskalla edes ajatella, mitä ekaluokkalaisemme tuumaisi, jos jättäisin hänet kauas portille.
Kun koulupäivä päättyy, eskarilaiset haetaan ns. hakuluokasta. Yritän olla tosi täsmällisesti paikalla, koska tiedän eskarilaisen hermostuvan, jos kaverit lähtevät ja häntä ei heti haetakaan. Tänään en ollut ensimmäisten joukossa paikalla ja kun pahoittelin asiaa, sain tiukan vastauksen: "Olisit soittanut!" (Jäi vähän epäselväksi, kenelle. Hieman alle 4-vuotiaalla ei siis todellakaan ole omaa kännykkää!)
Toisekseen minun pitää kiiruhtaa alakoulun puolelle hakemaan isompia lapsia. Alakoululaisten kohdalla on nimittäin systeemi, että luokka tulee opettajan johdolla ulos. Tässä vaiheessa vanhempien pitää napata "noutolapset" mukaan. Loput lapset opettaja saattaa koulubusseille. Jos tästä noutohetkestä myöhästyy, lapsi joutuu lähtemään koulubusseille, koska lasta ei jätetä yksin pihalle, jos hakijaa ei ole. Lapsia ei toki laiteta mihinkään bussiin, vaan he palaavat opettajan kanssa pihalle, mutta koko touhuun saattaa mennä 15-20 minuuttia.
Eskarilta tulee usein vähän kiire ehtiä ja kerran ekaluokkalaisemme meinasi joutua bussikierrokselle. Sain juosta perään ja napata lapsen kiinni. Nyt on onneksi jo pari tuttua vanhempaa, jotka voivat tarvittaessa noukkia omatkin lapset.
tiistai 16. syyskuuta 2014
Kuka voisi kellot seisauttaa...
Otsikon biisi tuli jostain syystä mieleeni viime viikonlopun episodista. Meillä on tässä asunnossamme hälytyslaitteet edellisten asukkaiden jäljiltä. Sopimus oli katkaistu ja me emme olleet vielä mitään uutta tehneet. Perjantain ja lauantain välisenä yönä laitteet alkoivat piippailla. (Mikähän siinäkin on, että kaikki tämmöiset ml. palovaroittimen pattereiden loppuminen tapahtuu aina keskellä yötä?!) Mies yritti keksiä, miten saada piippailu loppumaan ja seurauksena oli, että hälyttimet alkoivat huutaa sekä sisällä että ulkona. Mitään koodia meillä ei ollut, koska emme tosiaan tienneet laitteiden olevan millään tapaa aktiivisia. Koko kortteli takuulla heräsi, kun hälytin vartin verran pauhasi. Lopulta johtojen irroittaminen ja sulakkeen pois kytkeminen sai hälytyksen hiljenemään. Ajattelimme, että moinen metakka saattaisi houkutella virkavallankin paikalle, mutta ketään ei kyllä näkynyt.
Asia selvisi maanantaina hälytinfirman kanssa. Edellisten asukkaiden sopimus oli kyllä katkaistu, mutta myös asentajan olisi pitänyt käydä täällä katkaisemassa yhteys puhelinlinjaan. Nyt, kun tämä yhteys oli katkennut, laitteet alkoivat piippailla. Harmillinen sattumus. Asentaja (puhui englantia ja tuli ajallaan!) kävi hoitamassa homman ja nyt on uusi koodikin. Laitteet ovat siis toiminnassa, joten meille ei kyllä kannata suunnitella murtokeikkaa.
Asia selvisi maanantaina hälytinfirman kanssa. Edellisten asukkaiden sopimus oli kyllä katkaistu, mutta myös asentajan olisi pitänyt käydä täällä katkaisemassa yhteys puhelinlinjaan. Nyt, kun tämä yhteys oli katkennut, laitteet alkoivat piippailla. Harmillinen sattumus. Asentaja (puhui englantia ja tuli ajallaan!) kävi hoitamassa homman ja nyt on uusi koodikin. Laitteet ovat siis toiminnassa, joten meille ei kyllä kannata suunnitella murtokeikkaa.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Järjestötoimintaa
Olen aina ollut järjestöihminen. Siksi ilahduttaakin, että Brysselissä toimii aktiivisesti erilaisia suomalaisia yhdistyksiä.
Ensitöiksemme liityimme Suomi-klubiin, jolta saimme mm. Tämän selviytymispaketin. Klubi järjestää aktiivisesti mm. erilaisia harrastuskerhoja, tapahtumia ja retkiä.
Lisäksi täällä toimii aktiivinen Kokoomus-yhdistys, Brysselin Kansallisseura, joka muuten tänä syksynä juhlii 15-vuotissynttäreitään. Kävin tänään tutustumassa toimintaan, kun BKS:llä oli tilaisuus, jossa oli vieraana tuore meppimme Henna Virkkunen.
Ja vielä kolmanteenkin yhdistykseen olen tutustunut; siirsin nimittäin Martta-jäsenyyteni tänne Belgian Marttoihin. Aktiivista toimintaa heilläkin.
maanantai 8. syyskuuta 2014
Luonnonhelmaan
Brysselissä on paljon kivoja puistoja. Luonnonhelmaan pääsee suurkaupungissakin. Tarkempia tietoja löytyy mm. City of Brussels -sivustolta
Meiltäkin parin-kolmen kilometrin säteellä löytyy useita puistoja, joihin pääsee kävellen tai pyöräillen. Olemme jonkin verran pyöräilleet, vaikka se lasten kanssa onkin hieman haasteellista. Reittejä joutuu miettimään tarkkaan. Periaatteessa täällä on hyviä pyöräteitä, mutta ne saattavat loppua ihan yhtäkkiä. Sitten on vaihtoehtoina tyyliin polkea autojen seassa tai kapealla jalkakäytävällä.
Meiltäkin parin-kolmen kilometrin säteellä löytyy useita puistoja, joihin pääsee kävellen tai pyöräillen. Olemme jonkin verran pyöräilleet, vaikka se lasten kanssa onkin hieman haasteellista. Reittejä joutuu miettimään tarkkaan. Periaatteessa täällä on hyviä pyöräteitä, mutta ne saattavat loppua ihan yhtäkkiä. Sitten on vaihtoehtoina tyyliin polkea autojen seassa tai kapealla jalkakäytävällä.
Koska lasketaan pulkkamäkeä...
Päivät Brysselissä ovat ainakin viimeisen viikon ajan olleet lämpimiä ja aurinkoisia. Lämpötilat ovat päivittäin kohonneet yli 20 asteeseen. Siksi olinkin vähän ihmeissäni, kun kauppareissulla Corassa bongasin nämä pulkat!
En muutenkaan ole ihan varma, missä ja milloin näitä on tarkoitus käyttää. Viime talvenakaan lunta ei kuulemma ollut lainkaan.
lauantai 6. syyskuuta 2014
Elämyksiä ruokakaupassa
Paikallisissa ruokakaupoissa asiointi on myös varsinainen elämys. Meillä on tässä lähistöllä kaksi kauppaa. Delhaize on vähän sellainen Siwa-tyyppinen pikkukauppa. Cora puolestaan on älyttömän iso hypermarket. Paremman valikoimansa vuoksi olemme asioineet pääasiassa Corassa.
Kaupassa saa kulumaan uskomattoman paljon aikaa jo pelkästään sen vuoksi, että yrittää ymmärtää, mitä oikeasti on ostamassa. Lisäksi valinnanvaraa on runsaasti ja monista tuotteista on hyllymetreittäin erilaisia variaatioita. Suomalaiselle erikoiselta tuntuu mm. se, että suurin osa maidoista on iskukuumennettuja ja myydään lämpimässä. Kylmäosastolta löytyy paljon suppeampi - ja kalliimpi valikoima. Laktoosittomia tai vähälaktoosisia tuotteita on hyvin vähän.
Varmaan jokaisessa kaupassa on leivänleikkuukone. Tuore, kokonainen leipä pistetään sinne, painetaan nappia ja leipä tulee viipaloituna ulos. Olin aika ylpeä itsestäni, kun jo ensimmäisellä kauppareissulla opin laitetta käyttämään. Tosin sen perusteella, mitä olen nähnyt ihmisten käpälöivän leipiä, olen vähän skeptinen niiden hygieenisyyden suhteen.
Täällähän sekä viinejä että myös väkeviä myydään ruokakaupoissa. Coran alkoholiosastollakin on varmasti paremmat valikoimat kuin monessa Alkossa - ja hinnat tietenkin paljon edullisemmat.
Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole autoa, joten kauppareissut hoituvat pääasiassa fillarilla. Se tietenkin rajoittaa ostosten määrää, joten 5-henkisen perheen tarpeita varten kaupassa saa käydä monta kertaa viikossa. Aluksi ostimme myös juomaveden kaupasta. Vesi täällä on todella kalkkipitoista. Se veden kuskaaminen vasta tuskallista onkin. Olemme ostaneet Brita-kannun, jolla suodatamme juomaveden ja se on mielestäni ihan hyvää vettä.
Pinaattilettuja ovat lapset kaivanneet. Myöskään ranskalaista sipulikeittopussia en ole onnistunut löytämään.
Kaupassa saa kulumaan uskomattoman paljon aikaa jo pelkästään sen vuoksi, että yrittää ymmärtää, mitä oikeasti on ostamassa. Lisäksi valinnanvaraa on runsaasti ja monista tuotteista on hyllymetreittäin erilaisia variaatioita. Suomalaiselle erikoiselta tuntuu mm. se, että suurin osa maidoista on iskukuumennettuja ja myydään lämpimässä. Kylmäosastolta löytyy paljon suppeampi - ja kalliimpi valikoima. Laktoosittomia tai vähälaktoosisia tuotteita on hyvin vähän.
Varmaan jokaisessa kaupassa on leivänleikkuukone. Tuore, kokonainen leipä pistetään sinne, painetaan nappia ja leipä tulee viipaloituna ulos. Olin aika ylpeä itsestäni, kun jo ensimmäisellä kauppareissulla opin laitetta käyttämään. Tosin sen perusteella, mitä olen nähnyt ihmisten käpälöivän leipiä, olen vähän skeptinen niiden hygieenisyyden suhteen.
Täällähän sekä viinejä että myös väkeviä myydään ruokakaupoissa. Coran alkoholiosastollakin on varmasti paremmat valikoimat kuin monessa Alkossa - ja hinnat tietenkin paljon edullisemmat.
Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole autoa, joten kauppareissut hoituvat pääasiassa fillarilla. Se tietenkin rajoittaa ostosten määrää, joten 5-henkisen perheen tarpeita varten kaupassa saa käydä monta kertaa viikossa. Aluksi ostimme myös juomaveden kaupasta. Vesi täällä on todella kalkkipitoista. Se veden kuskaaminen vasta tuskallista onkin. Olemme ostaneet Brita-kannun, jolla suodatamme juomaveden ja se on mielestäni ihan hyvää vettä.
Pinaattilettuja ovat lapset kaivanneet. Myöskään ranskalaista sipulikeittopussia en ole onnistunut löytämään.
perjantai 5. syyskuuta 2014
Kouluruokaa tarjoo kunnon väki
Suomalaiseen kouluruokaan tottuneelle Eurooppa-koulun ruokailusysteemi on varsin mielenkiintoinen. Ihan ensiksi on pakko todeta, että suomalainen maksuton kouluruoka on aivan huippujuttu ja meidän lapsemme ovat sekä koulussa että päiväkodissa syöneet hyvällä ruokahalulla.
Eurooppa-koulussa lasten koulunkäynnistä maksetaan lukukausimaksut. (Harva niitä kai omasta pussista maksaa, vaan yleensä työnantaja.) Lukukausimaksujen päälle tulevat vielä oppikirjahankinnat, retki-, valokuvaus-, liikuntavaate-, uinti- ym. maksut sekä kouluruokailu. Jotenkin kuvittelin, että kouluruokailu olisi sisältynyt lukukausimaksuun, mutta siitä siis maksetaan erikseen. Koulu ei ruokailua hoida, vaan se on vanhempainyhdistyksen vastuulla, kuten myös mm. koulukuljetukset.
Ruokailun hinta eskareille on 4,50 € per ateria ja alakoululaisille 5,20 €. Koska meillä on kolme lasta, saamme alennusta 12,50 € lukukaudelta. Ruokailu on ma-ti ja to-pe. Keskiviikkoisin on lyhyempi koulupäivä, jolloin pärjätään omilla eväillä. Lämpimän ruoan saa keskiviikkoisin vain erikseen tilattuna.
No, mitäpä tuolla rahalla sitten saa? Kas tässä parin viikon menu. Alku-, pää- ja jälkiruoat saa pöytiin tarjoiltuna. Lapsethan ajattelevat syövänsä ravintolassa joka päivä. Kyllä nämä minullekin kelpaisivat.
Olen ollut aika tarkka sokerinsyönnistä. Täällä hyvät periaatteet saa ilmeisesti heittää romukoppaan; eilen oli jälkkäriksi suklaakeksiä ja tänään jätskiä. No, harjaamme hampaita sitten aivan erityisen huolellisesti...
Todella erikoista on myös se, ettei erikoisruokavalioita huomioida mitään tavalla. Meillä yhdellä lapsista on mahdollisesti laktoosi-intoleranssi. Sitä ei ole diagnosoitu, mutta laktoosittomien tuotteiden käyttö on vähentänyt vatsavaivoja. Lapsi pystynee koulruoan syömään, kunhan vaihtaa maidon veteen. On kuitenkin lapsia, joilla paha allergia saattaa aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita väärän ruoka-aineen kanssa. No, vaihtoehto kouluruoalle on tuoda omat eväät.
Eväät tosin pitää olla muutenkin, koska niitä syödään iltapäivisin välipalalla. Mitään kylmäsäilytystä ei tietenkään ole, joten se asettaa vähän haasteita sille, mitä mukaan kannattaa pakata.
Eurooppa-koulussa lasten koulunkäynnistä maksetaan lukukausimaksut. (Harva niitä kai omasta pussista maksaa, vaan yleensä työnantaja.) Lukukausimaksujen päälle tulevat vielä oppikirjahankinnat, retki-, valokuvaus-, liikuntavaate-, uinti- ym. maksut sekä kouluruokailu. Jotenkin kuvittelin, että kouluruokailu olisi sisältynyt lukukausimaksuun, mutta siitä siis maksetaan erikseen. Koulu ei ruokailua hoida, vaan se on vanhempainyhdistyksen vastuulla, kuten myös mm. koulukuljetukset.
Ruokailun hinta eskareille on 4,50 € per ateria ja alakoululaisille 5,20 €. Koska meillä on kolme lasta, saamme alennusta 12,50 € lukukaudelta. Ruokailu on ma-ti ja to-pe. Keskiviikkoisin on lyhyempi koulupäivä, jolloin pärjätään omilla eväillä. Lämpimän ruoan saa keskiviikkoisin vain erikseen tilattuna.
No, mitäpä tuolla rahalla sitten saa? Kas tässä parin viikon menu. Alku-, pää- ja jälkiruoat saa pöytiin tarjoiltuna. Lapsethan ajattelevat syövänsä ravintolassa joka päivä. Kyllä nämä minullekin kelpaisivat.
Olen ollut aika tarkka sokerinsyönnistä. Täällä hyvät periaatteet saa ilmeisesti heittää romukoppaan; eilen oli jälkkäriksi suklaakeksiä ja tänään jätskiä. No, harjaamme hampaita sitten aivan erityisen huolellisesti...
Todella erikoista on myös se, ettei erikoisruokavalioita huomioida mitään tavalla. Meillä yhdellä lapsista on mahdollisesti laktoosi-intoleranssi. Sitä ei ole diagnosoitu, mutta laktoosittomien tuotteiden käyttö on vähentänyt vatsavaivoja. Lapsi pystynee koulruoan syömään, kunhan vaihtaa maidon veteen. On kuitenkin lapsia, joilla paha allergia saattaa aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita väärän ruoka-aineen kanssa. No, vaihtoehto kouluruoalle on tuoda omat eväät.
Eväät tosin pitää olla muutenkin, koska niitä syödään iltapäivisin välipalalla. Mitään kylmäsäilytystä ei tietenkään ole, joten se asettaa vähän haasteita sille, mitä mukaan kannattaa pakata.
torstai 4. syyskuuta 2014
Huominen on huomenna - tai sitten ei
Jo ennen Brysseliin muuttoamme olin tietysti kuullut ja lukenut tarinoita siitä, miten eri tavalla täällä asioita Suomeen verrattuna hoidetaan. En ole erityisen kärsivällinen ihminen, joten välillä lievästi sanottuna jurppii. Huominen ei välttämättä ole huomenna. Todennäköisemmin se on ensi viikolla - ehkä. (Merja Rehnin kirja "Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä" on muuten aika mainio kirja luettavaksi täällä asuville tai tänne muuttaville.)
Nurkissa pyörivistä muuttolaatikoista kirjoitinkin jo aikaisemmin. 1,5 viikon odottelun jälkeen ne viimein eilen haettiin pois. Toinen on sitten tapaus Belgacom eli paikallinen netti-/TV-/puhelinfirma. Asentajan piti viime perjantaina klo 12.30 tulla laittamaan nettiä ja telkkaria. Yhden jälkeen mies soitti asiakaspalveluun ja kyseli, missä kaveri viipyy. Tulee kuulemma yhden ja neljän välillä. Ketään ei missään vaiheessa näkynyt. Maanantaina lukuisten puhelinsoittojen jälkeen selvisi, että asentaja oli kirjannut käyneensä paikan päällä, mutta ketään ei ollut paikalla, mikä nyt ei tosiaan pitänyt paikkansa. Uusi aika sovittiin tälle päivälle klo 12-16. Siltä varalta, että tyyppi tulee juuri silloin, kun olen hakemassa lapsia koulusta, tuhersin oveen lapun (ranskaksi!), jossa kerroin, koska palaan ja puh.nron. Tyyppi odottelikin autossa, kun tulimme kotiin. Eli sekin asia saatiin hoidettua. (Kovin paljon en ole muuten TV:n katselua kaivannut. Lapset ovat muutaman kerran katsoneet Suomesta tuodulta digiboksilta lastenohjelmia.)
Ehdottomasti positiivisin yllätys oli kyllä paikallinen putkimies, joka korjaili vuotavaa vessanpönttöä ja sadevesiputkea. Ekalla kerralla hän tuli vuokraisännän kanssa kyllä 1,5 h sovittua myöhemmin, mutta kun aloitti varsinaisen työn, niin kahtena aamuna tuli täysin sovitusti jo ennen klo 8:aa!
Nurkissa pyörivistä muuttolaatikoista kirjoitinkin jo aikaisemmin. 1,5 viikon odottelun jälkeen ne viimein eilen haettiin pois. Toinen on sitten tapaus Belgacom eli paikallinen netti-/TV-/puhelinfirma. Asentajan piti viime perjantaina klo 12.30 tulla laittamaan nettiä ja telkkaria. Yhden jälkeen mies soitti asiakaspalveluun ja kyseli, missä kaveri viipyy. Tulee kuulemma yhden ja neljän välillä. Ketään ei missään vaiheessa näkynyt. Maanantaina lukuisten puhelinsoittojen jälkeen selvisi, että asentaja oli kirjannut käyneensä paikan päällä, mutta ketään ei ollut paikalla, mikä nyt ei tosiaan pitänyt paikkansa. Uusi aika sovittiin tälle päivälle klo 12-16. Siltä varalta, että tyyppi tulee juuri silloin, kun olen hakemassa lapsia koulusta, tuhersin oveen lapun (ranskaksi!), jossa kerroin, koska palaan ja puh.nron. Tyyppi odottelikin autossa, kun tulimme kotiin. Eli sekin asia saatiin hoidettua. (Kovin paljon en ole muuten TV:n katselua kaivannut. Lapset ovat muutaman kerran katsoneet Suomesta tuodulta digiboksilta lastenohjelmia.)
Ehdottomasti positiivisin yllätys oli kyllä paikallinen putkimies, joka korjaili vuotavaa vessanpönttöä ja sadevesiputkea. Ekalla kerralla hän tuli vuokraisännän kanssa kyllä 1,5 h sovittua myöhemmin, mutta kun aloitti varsinaisen työn, niin kahtena aamuna tuli täysin sovitusti jo ennen klo 8:aa!
Maailma on pieni
Aivan uskomaton kohtaaminen eilen aamulla. Lähdin viemään lapsia kouluun. Katumme varteen ajoi auto, josta nousi nainen. Tuijotimme hetken epäuskoisina toisiamme, mutta kun ensijärkytyksestä tokenimme, ei puheesta tullut loppua. Hän oli ranskalaissyntyinen nainen, joka oli taannoin töissä Suomessa avoimessa päiväkodissa, jota pyörittää Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistys, jonka puheenjohtajana silloin toimin. Hän on perheineen vuoden ajan asunut täällä. Olipa hauska kohtaaminen! Maailma on totisesti pieni.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Koulutielle
Koko tyttökolmikkomme aloitti tänään koulutaipaleensa. Jokainen tietenkin vietiin eri puolille koulua eri aikaan. Me asumme niin lähellä koulua, että matka taittuu kävellen muutamassa minuutissa. Täällä lapset eivät kulje suomalaiseen tapaan itsekseen, vaan heidät saatetaan kouluun tai he kulkevat koulubussilla. Koulun ympäristössä olikin aamulla melkoinen sutina. Tokaluokkalainen jätettiin esimmäiseksi opettajansa ja luokkatovereidensa pariin. Urheasti hän solahti sinne muiden joukkoon.
Sitten oli pikku eskarilaisemme vuoro. Täytyy sanoa, että pari kertaa tuli ikävä Järvenpäässä päivähoidon aloituksessa käytössä olevaa "pehmeää laskua", jossa lapsen hoitaja vierailee perheen luona ja päiväkodissa käydään kaikessa rauhassa tutustumassa. Täällä lapsi tuupattiin 24 muun joukkoon, sanottiin heipat ja toivottiin, että ei kovin paljon itke. Kotihoidosta tulevalle lapselle homma olisi varmasti ollut täydellinen shokki. Meidän kuopuksellamme oli onneksi jo pari vuotta päiväkotielämää takana. Lapsi taisi olla niin hämillään, ettei tajunnut edes itkeä ja reippaasti jäi sinne muiden joukkoon.
Ekaluokkalaisille olikin vähän enemmän seremonioita. Opettaja tavattiin pihalla, josta lapset menivät yhdessä luokkaan jättämään reppunsa. Sillä aikaa me vanhemmat siirryimme juhlasaliin, jossa rehtori puhui, kuoro lauloi ja "Oodi ilolle" tahdissa eri kieliosastojen ekaluokkalaiset marssivat saliin. Yleisö taputti, lapset vilkuttivat ja valokuvia otettiin. Ohjelmassa oli vähän sekoilua, mihin eräs vanhempi totesikin, että on tyypillistä belgialaista; mahtipontista ja huonosti organisoitua.
Suomessa keskustellaan jatkuvasti opetusryhmien koosta. Vertailun vuoksi täällä kuulemma 30 oppilasta on maksimimäärä. Jos sen yli menee, ryhmä jaetaan kahtia. Ekaluokalla on nyt n. 20 oppilasta ja tokaluokalla 26. Mitään jakotunteja tai avustajia ei täällä ole. Eskariryhmässä on 25 lasta ja yksi kokopäiväinen opettaja ja yksi osa-aikainen. Jos tulisi yksi lapsi lisää, osa-aikaisesta tulisi kokopäiväinen. On siinä aikamoinen homma olla yksin 25 4-6 -vuotiaan lapsen kanssa.
Tänään oli lyhyt päivä eli lapset haettiin n. klo 12.30. Kaikilla oli sujunut hyvin. Nuorimman osalta olin tosin vain hänen oman kertomuksensa varassa. "Oli kivaa. Yksi porkkana jäi syömättä ja vettä juomatta. Vähän itketti, kun tuli äitiä ikävä, mutta sitten se yksi täti lohdutti minua."
Sitten oli pikku eskarilaisemme vuoro. Täytyy sanoa, että pari kertaa tuli ikävä Järvenpäässä päivähoidon aloituksessa käytössä olevaa "pehmeää laskua", jossa lapsen hoitaja vierailee perheen luona ja päiväkodissa käydään kaikessa rauhassa tutustumassa. Täällä lapsi tuupattiin 24 muun joukkoon, sanottiin heipat ja toivottiin, että ei kovin paljon itke. Kotihoidosta tulevalle lapselle homma olisi varmasti ollut täydellinen shokki. Meidän kuopuksellamme oli onneksi jo pari vuotta päiväkotielämää takana. Lapsi taisi olla niin hämillään, ettei tajunnut edes itkeä ja reippaasti jäi sinne muiden joukkoon.
Ekaluokkalaisille olikin vähän enemmän seremonioita. Opettaja tavattiin pihalla, josta lapset menivät yhdessä luokkaan jättämään reppunsa. Sillä aikaa me vanhemmat siirryimme juhlasaliin, jossa rehtori puhui, kuoro lauloi ja "Oodi ilolle" tahdissa eri kieliosastojen ekaluokkalaiset marssivat saliin. Yleisö taputti, lapset vilkuttivat ja valokuvia otettiin. Ohjelmassa oli vähän sekoilua, mihin eräs vanhempi totesikin, että on tyypillistä belgialaista; mahtipontista ja huonosti organisoitua.
Suomessa keskustellaan jatkuvasti opetusryhmien koosta. Vertailun vuoksi täällä kuulemma 30 oppilasta on maksimimäärä. Jos sen yli menee, ryhmä jaetaan kahtia. Ekaluokalla on nyt n. 20 oppilasta ja tokaluokalla 26. Mitään jakotunteja tai avustajia ei täällä ole. Eskariryhmässä on 25 lasta ja yksi kokopäiväinen opettaja ja yksi osa-aikainen. Jos tulisi yksi lapsi lisää, osa-aikaisesta tulisi kokopäiväinen. On siinä aikamoinen homma olla yksin 25 4-6 -vuotiaan lapsen kanssa.
Tänään oli lyhyt päivä eli lapset haettiin n. klo 12.30. Kaikilla oli sujunut hyvin. Nuorimman osalta olin tosin vain hänen oman kertomuksensa varassa. "Oli kivaa. Yksi porkkana jäi syömättä ja vettä juomatta. Vähän itketti, kun tuli äitiä ikävä, mutta sitten se yksi täti lohdutti minua."
Roskat roskiin
Paikallinen jätehuolto on mielenkiintoinen. Roskapusseja on neljää eri väriä. Jätteet lajitellaan niihin laadusta riippuen. Eri pusseja kiikutetaan kadunvarteen noudettavaksi tiettyinä päivinä. (Kerrostaloissa lienee eri systeemit.) Alla oleva kuva on nappastu viime torstaina, jolloin valkoiset ja siniset pussit eli sekajäte sekä muovipullot, säilykepurkit ja juomakartongit ovat olleet odottamassa perjantaiaamun noutoa.
Pussit saa laittaa odottamaan edellisiltana klo 18 jälkeen ja ennen seuraavaa aamua klo 6. Ajattelin aluksi, että ilta on parempi, koska aamukiireessä helposti unohtuu. Ainakin koto-Suomessa linnut ovat takuuvarmasti ulos unohtuneen roskapussin kimpussa. Siksi vähän kyllä mietin, miten pusseille yön aikana käy, mutta kun muillakin näytti olevan, laitoin minäkin. Muutama kerta sujui hyvin, mutta kun tänä aamuna kaivelin roskia kadunvarresta pensaan juurelta takaisin pussiin, päätin, että ehkä se aamu kuitenkin on parempi.
Vanhaa kompostoijaa harmittaa heittää biojätettä roskiin. Kompostori Suomesta ei sentäs lähtenyt muuttokuormassa... (Olisi kyllä ollut hauska nähdä muuttomiesten ilmeet, kun olisin ilmoittanut, että kompostori pitäisi pakata myös...) Jollain alueilla on jonkun sortin korttelikomposteja, mutta ei tässä ihan lähistöllä ainakaan vielä.
Pussit saa laittaa odottamaan edellisiltana klo 18 jälkeen ja ennen seuraavaa aamua klo 6. Ajattelin aluksi, että ilta on parempi, koska aamukiireessä helposti unohtuu. Ainakin koto-Suomessa linnut ovat takuuvarmasti ulos unohtuneen roskapussin kimpussa. Siksi vähän kyllä mietin, miten pusseille yön aikana käy, mutta kun muillakin näytti olevan, laitoin minäkin. Muutama kerta sujui hyvin, mutta kun tänä aamuna kaivelin roskia kadunvarresta pensaan juurelta takaisin pussiin, päätin, että ehkä se aamu kuitenkin on parempi.
Vanhaa kompostoijaa harmittaa heittää biojätettä roskiin. Kompostori Suomesta ei sentäs lähtenyt muuttokuormassa... (Olisi kyllä ollut hauska nähdä muuttomiesten ilmeet, kun olisin ilmoittanut, että kompostori pitäisi pakata myös...) Jollain alueilla on jonkun sortin korttelikomposteja, mutta ei tässä ihan lähistöllä ainakaan vielä.
maanantai 1. syyskuuta 2014
Muuttopuuhia
Palataanpa vielä varsinaiseen muuttoomme. Suomen asuntoomme tulivat vuokralaiset ja meiltä lähti Suomesta mukaan käytännössä koko omaisuus. Meidän muuttomme hoiti Grundell, jonka kanssa homma hoitui sujuvasti. Oman kokemuksen perusteella voin kyllä suositella. Meillä oli ns. täyden palvelun muutto, johon kuului myös irtaimiston pakkaaminen. Jonkin verran pakkasin kyllä itse, koska oli tavaroita, joita oli pakko käydä läpi ja heittää turhia pois. Samalla niitä sai pakattua. Tosin täällä päässä, kun availin laatikoita ja katselin, mitä kaikkea on tullut mukaan, on muutaman kerran käynyt mielessä, että olisi niitä tavaroita voinut rankemmallakin kädellä karsia...
Kontti kulki laivalla Travemũnden kautta ja saapui tänne ajallaan ti 19.8. Mukana oli Grundellin suomalainen kuljettaja ja apujoukkoina muutama paikallinen muuttomies. Täällä talot ja portaikot ovat kapeita, joten muutoissa on yleensä käytössä nosturi, jolla laatikot ja mööpelit saadaan käden käänteessä sisälle. Pian olikin asunto täynnä muuttolaatikoita ja alkoi muutaman päivän laatikkoleikki.
Näin se käy
Laatikkoleikkejä
Grundellin kanssa oli sovittu, että kun laatikot ovat tyhjiä, heidän yhteistyökumppaninsa tulee noutamaan ne pois. Viikko sitten firmasta soitettiin ja sovittiin nouto klo 17. Yllättäen ketään ei näkynyt. Mies soitti torstaina numeroon, josta oli puhelun saanut ja tiedusteli, koska laatikot haetaan. Linjoilla ollut tyyppi ei tiennyt asiasta mietään. Lupasi palata asiaan, mutta mitään ei ole kuulunut. Meillä on siis autotallissa edelleen läjä tyhjiä pahvilaatikoita. Pari suomalaista kävi niitä kyllä jo noutamassa omiin tarpeisiinsa, joten suurin osa on jo poissa. Positiivista on, että a) meillä on autotalli eivätkä laatikot pyöri esim. olohuoneessa ja b) meillä ei ole autoa, koska se ei talliin mahtuisi.
Kontti kulki laivalla Travemũnden kautta ja saapui tänne ajallaan ti 19.8. Mukana oli Grundellin suomalainen kuljettaja ja apujoukkoina muutama paikallinen muuttomies. Täällä talot ja portaikot ovat kapeita, joten muutoissa on yleensä käytössä nosturi, jolla laatikot ja mööpelit saadaan käden käänteessä sisälle. Pian olikin asunto täynnä muuttolaatikoita ja alkoi muutaman päivän laatikkoleikki.
Näin se käy
Laatikkoleikkejä
Grundellin kanssa oli sovittu, että kun laatikot ovat tyhjiä, heidän yhteistyökumppaninsa tulee noutamaan ne pois. Viikko sitten firmasta soitettiin ja sovittiin nouto klo 17. Yllättäen ketään ei näkynyt. Mies soitti torstaina numeroon, josta oli puhelun saanut ja tiedusteli, koska laatikot haetaan. Linjoilla ollut tyyppi ei tiennyt asiasta mietään. Lupasi palata asiaan, mutta mitään ei ole kuulunut. Meillä on siis autotallissa edelleen läjä tyhjiä pahvilaatikoita. Pari suomalaista kävi niitä kyllä jo noutamassa omiin tarpeisiinsa, joten suurin osa on jo poissa. Positiivista on, että a) meillä on autotalli eivätkä laatikot pyöri esim. olohuoneessa ja b) meillä ei ole autoa, koska se ei talliin mahtuisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)