Englantia, ranskaa, saksaa...

Kaksi vuotta takana elämää ja kouluelämää takana Brysselissä enkä ole vieläkään kirjoittanut mitään kieltenopiskelusta. Eurooppa-koulussa ensimmäinen vieras kieli eli LII-kieli valitaan ekasta luokasta lähtien. Vaihtoehtoina ovat englanti, ranska ja saksa. Opetusta on ainakin alemmilla luokilla 30 min päivässä. Jossain vaiheessa määrä kai lisääntyy. Yläkouluun mentäessä (eli Suomen kuutosluokka) osa reaaliaineista on sillä vieraalla kielellä.


Kieltenopetussysteemiä sen paremmin tuntematta valitsimme lapsille LII-kieleksi ranskan, lähinnä ranskankielisen ympäristön vuoksi. Kun opetusta on tuollainen määrä viikossa, voisi kuvitella, että lapset oppisivat nopeastikin. Ja kissanviikset! Kieltenopetusryhmissä on lapsia sekaisin kaikilta kieliosastoilta ja hyvin erilaisista lähtökohdista. On toisaalta meidän umpisuomenkielisiä lapsia sekä toisaalta kotona ranskaa toisena kielenä puhuvia lapsia. Hiljainen suomalaislapsi suistuu helposti sivuraiteelle.


Vasta kolmannesta luokasta lähtien on tukiopetusta sitä tarvitseville. Tukiopetus ja varsinaiset kielitunnit eivät tietenkään ole mitenkään keskenään synkronoituja, vaan tunneilla voidaan tehdä täysin eri juttuja. Kyselimme viime syksynä vanhimman lapsen ranskan opettajalta, miten sujuu. Vastaus oli, että lapsi ei puhu mitään ja kannattaisi ottaa yksityistunteja. Ranskalaisen ajattelutavan mukaisesti vika on oppilaassa, ei tietenkään opetuksessa. Miettikääpä, jos suomalaisessa koulussa ensimmäisenä tukitoimena esitettäisiin yksityistunteja.


Yritimme erään toisen perheen kanssa esittää koululle, että suomalaisille lapsille olisi hyödyllistä järjestää tukiopetusta suomalaisen opettajan kanssa, mutta se ei koulun mukaan ollut mahdollista. Päädyimme lopulta omaan, suomalaiseen yksityisopettajaan. Tunti viikossa hänen kanssaan on tuonut uutta potkua lapsen ranskan opiskeluun.


Keskimmäisen, tokaluokkaisen lapsen kohdalla teimme pohdintojen jälkeen päätöksen anoa LII-kielen vaihtoa ranskasta englantiin tulevasta syksystä lähtien. Vaihto siis on mahdollista, mutta se vaatii perustellun hakemuksen ja kielitestin vaihdettavassa kielessä.


Olimme yhteydessä englannin kielen koordinaattoriin, joka erittäin ymmärtäväisesti suhtautui tilanteeseemme ja antoi meille itseopiskeluohjeet ja -aiheet kielitestiä varten. Kielitesti oli keväällä pari viikkoa ennen koulun päättymistä ja sen jälkeen englannin opettaja teki arvionsa siitä, onko lapsella edellytyksiä siirtyä englannin ryhmään.


Tämä asia käsiteltiin virallisesti nk. Conseil de classissa, jossa oli kaikki lapsen opettajat paikalla. Siinä arvioidaan mm. lapsen edistyminen ja käytös yleisestikin ja sitten käsitellään esim. juuri kielenvaihdot. Jos joku opettaja olisi vastustanut kielenvaihtoa, olisi asia mennyt äänestykseen. Näin ei kuitenkaan käynyt. (Ihan suoraan sanottuna vähän jännitti, että ranskan opettaja olisi saanut päähänsä vaatia äänestystä.) Lopullisen päätöksen teki rehtori Conseil de classin pohjalta. Ihanan byrokraattista.


Kuopus aloittaa syksyllä ensimmäisen luokan. Kieleksi valitsimme englannin. On tylsä juttu, että huonosti organisoitu ranskan opetus pilaa mahdollisuudet sitä opiskella niin, että jotain edistystäkin tapahtuisi.

It's London Baby!

Jaksan yhä edelleen hämmästyä siitä, miten lyhyt matka Brysselistä on moneen paikkaan. Lontooseenkin pääsee junalla kahdessa tunnissa! Menneenä viikonloppuna lähdinkin esikoiseni kanssa katsastamaan ihmeitä kanaalin taakse.

Junia Brysselistä Lontooseen menee noin tunnin välein päivässä, ja hinnat vaihtelevat melkoisesti sen mukaan, kuinka hyvissä ajoin matkasi varaat (max. 3kk aikaisemmin) ja mihin aikaan päivästä aiot matkustaa. Jos ajoissa on joustoa, voi matkan saada hyvinkin edullisesti.

Britanniaan matkaaville on Brysselin Midi-asemalla oma terminaalinsa passitarkastuksineen ja turvatarkastuksineen. Iso-Britanniahan ei kuulu Schengen-alueeseen, joten rajamuodollisuudet ovat tiukemmat.

 

Lontoossa liikenne on tietenkin oma lukunsa. Onneksi ei tarvinnut ajaa autoa vasemmanpuoleisessa liikenteessä! Katua ylittäessä piti aina miettiä, mille puolelle katsonkaan. Onneksi useimmissa tienylityspaikoissa on katuun maalattu "Look left" tai "Look right". Busseilla pääsimme kulkemaan varsin sujuvasti ja aina piti tietenkin päästä kaksikerroksisen bussin yläkertaan. Metrollakin matkasimme ja hengissä selvisimme. Pakko kyllä todeta, että Brysselin nelilinjainen metro on ns. piece of cake lontoolaiseen verrattuna. 

Ja vaikka joukkoliikennettä hyödynsimme, niin paljon myös kävelimme. Askelmittarin mukaan kilmetrejä kertyi kolmen päivän aikana noin 35! Eli reissu meni myös ihan urheilusuorituksesta. 

Hauska yllätys oli, kun huomasin perjantaiaamuna Facebookista, että vanha työkaverini oli myös tyttärensä kanssa matkalla Lontooseen. Niinpä meillä oli lauantaiaamuna treffit London Eye'lla. Näkymät maailmanpyörästä olivat hienot, mutta hinta oli kyllä varsin suolainen (aikuinen ja lapsi yht. 37£).

Muissa maksullisissa kohteissa emme käyneetkään, vaan lähinnä kiertelimme kaupungilla ja nautimme mm. Hyde Parkin ja Kensington Gardenin vihreydestä Hamleys-lelukauppaa unohtamatta. 

Verrattuna belgialaisiin tapaamamme englantilaiset olivat superystävällisiä ja auttavaisia. Lapsenikin sai kohteliaisuuksia osakseen monessa paikassa. Oli myös jotenkin vapauttavaa saada puhua englantia ilman, että pitää jännittää, paljonko vastapuoli ymmärtää. Jostain syystä kuitenkin meinasin monessa paikassa tarjota merciä ja bonjouria. Tuntuikin lähes kotoisalta, kun sai tänään koulun portilla tervehtiä vartijoita bonjourilla.